Viher-Visio

  • 1.5.2007 perustettu sivutoiminen toiminimi
  • Omistaja Elina Ekroos
  • Y-tunnus 2113341-9
  • Alv- ja ennakonperintärekisterissä

Viher-Visio tarjoaa viheralan palveluita viihtyisän ja toimivan ympäristön aikaansaamiseksi. Päätoimiala on suunnittelu.

Jag betjänar också på svenska.

Olen toiminut viheralalla vuodesta 1980, ensin puutarhurina viheralueiden hoito- ja rakentamistöissä 1980-1987 ja suunnitteluhortonomina vuodesta 1987 mm. Kauniaisten kaupunginpuutarhurina 1990-2007 vastaten mm. viher-ja leikkialueiden suunnittelusta, viherrakennuttamisesta, töiden valvonnasta, puiden kuntoarvioista, leikkialueiden tarkastuksista sekä hautausmaasta. Hyvinkään kaupungilla toimin vihersuunnittelijana ja päiväkotien pihojen viherrakennustöiden valvojana 2007-2013.

Vihertöiden valvojapätevyyden sain vuonna 2002 ja se on uusittu vuonna 2012. (Viherympäristöliiton sekä Toimitila- ja rakennuttajaliiton myöntämä pätevyys)

Olen opiskellut työn ohessa Aalto –yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa (ent. Teknillinen korkeakoulu) ja valmistunut maisema-arkkitehdiksi vuonna 2013.

Päätyöni on Vantaan kaupungin kaupunkisuunnittelussa, kaavoituksen maisema-arkkitehtiasiantuntijana. Vastaan mm. kaavojen maisemallisten tavoitteiden ja säilytettävän puuston määrittelystä sekä vihertehokkuuden kehittämisestä.

Olen suunnitellut yksityisten ja taloyhtiöiden pihoja vuodesta 1986, noin 150 kpl.  Kohteet sijaitsevat ympäri Suomea. Tarvittaessa olen hankkinut rakentamiseen urakoitsijan, ja joitakin rakentanut itsekin.